Tupalaiset

Krista
Olen Krista, Hiustuvan omistaja. Valmistuin parturi-kampaajaksi vuonna 1998. Hajusteherkistymisen myötä kouluttauduin ekokampaajaksi v. 2017. Hius- ja kauneudenhoitoalan erikoisammattitutkinnon suoritin v. 2021. Uudet asiat ja opit aina kiinnostavat ja kävin Reiki 1 kurssin v. 2022.
Työssäni pidän erityisesti kasvivärjäyksillä saatavista, ihanan eloisista lopputuloksista. Tyytyväinen asiakas on usein myös pitkäaikainen tuttavuus ja monen kanssa jaetaankin ilot ja surut. Tämä on myös työni ilo.
Vapaa-aikaani vietän perheen ja ystävien kanssa, mökkeillen ja Alman, espanjan vesikoiramme kanssa.

Karita
Olen Karita, valmistuin parturi-kampaajaksi vuonna 2012. Ekokampaajan koulutuksen suoritin v. 2020. Olen myös suorittanut Hius- ja kauneudenhoitoalan erikoisammattitutkinnon v. 2021. Lempitöitäni on ekopuolen työt, mutta erityisesti kasvivärjäykset ja isommat muutostyöt.
Meiltä löytyy kotoa kaksi ihanaa rescue-taustan omaavaa koiraa. Vapaa-aika tuleekin vietettyä niiden kanssa ulkoillen.

Jenni
Olen Jenni, vuonna 2015 valmistunut parturi-kampaaja ja kouluttauduin ekokampaajaksi keväällä 2021. Lempitöitäni ovat kasvivärjäykset, monipuoliset värjäykset, energialeikkaukset ja miesten hiustenleikkaukset.
Vapaa aikani kuluu luonnossa liikkuen sekä läheisten kanssa aikaa viettäen.

Annukka
Olen Annukka, vuonna 2016 valmistunut parturi-kampaaja. Töitä teen aina suurella sydämellä ja asiakas edellä. Töissä parasta on ihmiskohtaaminen ja myös lapset viihtyvät tuolissani. Kasvivärjäykset on uusi innostuksen kohde.
Vapaa-aikani vietän lenkittäen puolisoani ja rakasta paimensukuista lapinkoiraani.